Uniikit valoteokset

Jos sen voi kuvitella, sen voi toteuttaa

Tehomet on tunnettu äärimmäisen joustavasta, asiakasta kuuntelevasta ja ratkaisukeskeisestä räätälöintitaidostaan. Asiakkailta saadun palautteen mukaan olemme taitavia kuuntelemaan asiakkaidemme toiveita ja toteuttamaan heidän toisinaan melko villejäkin suunnitelmiaan. Tähän malliin:

”Jos sellaista pylvästä jota mä tarviin, ei ole, niin sellainen tehdään. Melkein koskaan ei ole ollu mitään sellaista ongelmaa, että mulle ois sanottu ettei tällaista voi tehdä. Aina on löydetty joku ratkaisu. Aina on saatu sekä minua että tilaajaa tyydyttävä ratkaisu tehtyä.”

Taitavat suunnittelijamme ja kokeneet käsityöläisemme ovat toteuttaneet toinen toistaan vaikuttavampia uniikkeja valoteoksia yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Pääset tutustumaan osaan teoksista kohdekuvagalleriassamme. Valitse Tuoteryhmä-valikosta Uniikit valoteokset. Voit toki hakea teoksia myös vapaasanahaulla kirjoittamalla hakukenttään etsimäsi vuosiluvun, kaupungin tai vaikka taiteilijan nimen. 

 

Verkoston voimalla 

Jos vastaan tulee toive, johon omat materiaalimme tai taitomme eivät taivu, kilautamme kaverille. Käytössämme on kansainvälisen Valmont-konsernin erittäin monipuolinen ja kattava metallirakenteisiin erikoistunut osaajaverkosto. Sen lisäksi teemme jatkuvasti yhteistyötä kotimaisten toimittajien kanssa, ja tähän mennessä on aina löytynyt ratkaisu haastaviinkin toteutuksiin. Saat tottakai koko toteutuksen yhden luukun periaatteella – pidämme langat käsissämme ja toimitamme kaiken tarvittavan projektiisi jos niin sovitaan. 

Hae suunnittelijaksi Tehometille

Suunnittelupalvelu tukenasi 

Jos Tehometin suunnittelupalvelu ei ole vielä tullut tutuksi, tutustu ihmeessä kaikkiin mahdollisuuksiin! Suunnittelijamme neuvovat sinua parhaan mahdollisen tiedon lähteille ja auttavat käytännön järjestelyissä.  

Kysyminen ei maksa mitään. Päinvastoin. Usein siinä jopa säästää euroja ja aikaa, kun jo ideavaiheessa päästään yhdessä pallottelemaan materiaaleja, teknisiä ratkaisuja ja niihin liittyviä mahdollisuuksia.