Asiakastarinat

Veden kiertokulku

Julkaistu 12.06.22

Jyväskylän kaupunki järjesti loppukesällä 2020 suunnittelukilpailuun, jonka tavoitteena oli löytää ideoita Lutakon esteettömään liikuntapaikkaan ja leikkipuistoon sijoitettavaan taideteokseen, jossa yhdistyy sekä valo- että äänitaide. Idean tuli soveltua asuttuun ympäristöön ja olla teknisesti pitkäikäinen ja helposti huollettavissa. Kilpailulla haettiin esteetöntä ja eri aistein koettavaa teosta, jossa valoa ja ääntä voi hyödyntää myös luonnonvalon, pintojen ja kosketuksen avulla.

WSP voitti ideakilpailun vesiaiheisella työllään, joka koostui alun perin kahdesta osasta; interaktiivisesta maisemateoksesta ja toimintapolusta, jossa voisi liikkua ja tutkia veden kiertokulkuun liittyviä asioita. Kilpailun työryhmään kuuluivat WSP:n valaistussuunnittelijat Heini Myllyoja, Annukka Larsen, äänisuunnittelija Pyry Survo ja maisema-arkkitehti yo. Rani Ji. Toteutusvaiheessa toimintapolku päätettiin jättää vähemmälle, ja keskittyä täysillä Sadepilvi-nimiseen maisemateokseen.

Idea syntyy

Idea veden kiertokulkuun ja sadepilveen liittyvästä teoksesta sai alkunsa arkisen tekemisen keskellä. Teoksen pääsuunnittelija Heini Myllyoja WSP:stä kertoo:

”Tarkistin poikani koulutehtävää, jossa oli aiheena veden kiertokulku. Pysähdyin miettimään vettä ja sen miljoonia vuosia jatkunutta kiertokulkua. Sinällään se on meille itsestään selvä, mutta huikean hieno ja tärkeä luonnon mekanismi!”

Monialaisen ja moniaistisen teoksen suunnitteluun kasattiin monipuolinen joukko, johon kuuluivat WSP:stä Heinin lisäksi muotoilija Jokke Katajamäki, äänisuunnittelija Pyry Survo ja rakennesuunnittelija Niklas Pitkäkoski.

”Suunnitteluryhmän kanssa pohdimme, kuinka teoksesta voisi saada moniaistisen. Sen pitäisi jossain määrin piilottaa jotain, eli sinne voisi mennä sisälle. Sen pitäisi olla leikittävissä, sitä voisi koskettaa, ja sen voisi antaa koskettaa. Siinä olisi nähtävää ja myös ääntä. Lopulta siitä tuli teos, jonka läpi voi juosta, rullata tai vaikka kontata. Sen alla voi seistä, tanssia tai makoilla. Sateen voi kuvitella olevan lämmintä kesäsadetta tai rajua ukkossadetta.”

Sadepilvi-teos sai vaikutteita myös venezuelalaissyntyisen taiteilijan Jesús-Rafael Soton interaktiivisista Penetrables-installaatioista. Soto tunnetaan valokineettisistä teoksistaan, joissa metallilankakudoksella luodaan väreilevää liikettä.

Teknisiä haasteita

Kevättalvella 2021 Heini oli luonnosten kanssa yhteydessä Tehometiin. Tehometin suunnittelijan kanssa selvitettiin käytettävissä olevia materiaaleja ja teoksen kokoamiseen liittyviä kysymyksiä. Tehometin suunnittelija kävi prosessin aikana dialogia urakoitsijan kanssa yksityiskohdista ja toteutettavuudesta, auttoi rakenteiden suunnittelussa ja materiaalien valinnassa.

”Vaikka kohde on pieni ja yksinkertaisen tuntuinen, eteen tuli monta haastavaa kohtaa. Pohdimme, kuinka sähkö viedään teoksen yläosaan turvallisesti, ja kuinka huoltoluukku saadaan jalkaosaan. Miten teos saadaan koottua paikan päällä? Suurin jumppa oli köysien kiinnikkeissä: miten kiinnittää köydet ritiläkattoon mahdollisimman sirosti ja silti kestävästi.”, Heini muistelee.

Heini selvitti Jyväskylän kaupungin kanssa turvallisuuteen ja esteettömyyteen liittyviä tärkeitä tekijöitä sekä pintamateriaaleja, jotta ne kestävät kulutusta ja sopivat tähän tarkoitukseen. Köysien pituudessa otettiin huomioon, ettei niihin pysty helposti kietoutumaan tai kiipeämään. Kun alle rullaa pyörätuolilla, metrin korkeudella roikkuvat köydet eivät sotkeudu renkaisiin.

Sadepilvi-maisemateos

Yhteys Tehometiin jo projektin alkuvaiheessa

Sadepilvi ei ole Tehometin ensimmäinen eikä takuulla viimeinen täysin asiakkaan idean pohjalta toteutettava, ainutkertainen teos, johon Tehomet toimittaa kaikki osat. Tehometin tuotekehitys- ja suunnittelupäällikkö Joonas Innanen kannustaa suunnittelijoita olemaan Tehometiin yhteydessä riittävän aikaisessa vaiheessa:

”Me olemme mielellään jeesaamassa jo ihan ideasta lähtien. Yhteistyö alusta alkaen mahdollistaa sen, että saadaan kartoitettua kaikki rajoitteet ja toisaalta myös mahdollisuudet.”

Joonaksen mukaan Lutakon Sadepilvi-teos on hauska ja uniikki, hyvin tehometmäinen projekti, jollaista ei tule heti uudelleen vastaan. Siinä on alihankkijoiden kanssa saatu toteutettua hienolla tavalla suunnittelijoiden visio veden kiertokulusta ja interaktiivisesta teoksesta.

 

Sadepilvi-maisemateos

 

Sadepilvi-maisemateosTeoksen valaistus toimii puiston muun valaistuksen kanssa samaan aikaan. Liiketunnistin muuttaa teoksen valoa siten, että pehmeämpi ja laajemmalle leviävä valaistus on päällä silloin kun läheisyydessä ei ole ketään. Kun teoksen alla on liikettä, valo muuttuu tiiviimmäksi, mikä kuvaa ukkospilvimäistä tunnelmaa. Köysien heiluessa metallisista äänitangoista syntyy helisevää ääntä.

Kuvat: Jari Aalto

 

Juttua varten on haastateltu seuraavia projektissa mukana olleita ammattilaisia.

Heini Myllyoja, valaistuksen projektipäällikkö, WSP Finland
Joonas Innanen, tuotekehitys- ja suunnittelupäällikkö, Tehomet Oy

Sijainti: Jyväskylä, Suomi

Rakennusvuosi: 2021

Käyttökohde: Puistovalaistus

Suunnittelija: WSP Finlandin työryhmä

Valokuvaaja: Jari Aalto