Uutiset ja kuulumiset

Tehomet-uutuudet esillä Jyväskylässä helmikuussa

Tehomet-uutuudet esillä Jyväskylässä helmikuussa

ÄLYÄ MESSUILLA

Messut ovat tunnettu ja tunnustettu ammattilaistapahtuma, jonka antia pidetään kävijöiden keskuudessa monipuolisena ja hyödyllisenä. Satojen mielenkiintoisten näyttelyosastojen lisäksi uutta tietoa jaetaan seminaareissa ja tietoiskuissa. Messut ovat mainio tilaisuus uuteen tekniikkaan, tuotteisiin ja alan kehitykseen tutustumiseen.

stva jyväskylä 2018

Valaisinpylväs ei ole enää entisensä

Mielikuva perinteisestä valaisinpylväästä kannattaa päivittää nyt. Tehomet esittelee osastollaan uuden sukupolven multifunctional-valaisinpylväitä, jotka valon lisäksi jakavat esimerkiksi ääntä ja dataa tai tallentavat kuvaa. Modulaarisen rakenteen avulla voidaan valaisinpylväät toteuttaa todellisiksi monitoimikeskuksiksi tarpeiden ja kohteen mukaan. Kerromme ja havainnollistamme osastollamme mihin uudet pylväämme pystyvät.

Tule kokemaan ainutlaatuinen “Jyväskylän henki” ja tapaamaan meitä ja muita yhteistyökumppaneita. Samalla voit verkostoitua alan toimijoiden sekä muiden vaikuttajien kanssa. Lisätietoja tapahtumasta löydät messujen sivuilta, jossa voit myös ilmoittautua ennakkoon.

SähköTeleValoAv

Jyväskylän Paviljonki 7.-9.2.2018

osasto B-422

Sami Huuskonen

Muotoilupäällikkö, Tehomet ⎮ Smart Solutions Product Manager EMEA, Valmont ESS
Puhelin: +358 44 746 5583
Sähköposti: sami.huuskonen [at] tehomet.com

Uusimmat artikkelit

Uutiset ja kuulumiset | 11.08.22

Tehomet valaisee Jukurien Euroopan valloitusta

Uutiset ja kuulumiset | 1.07.22

Julkaisimme uudet nettisivut

Uutiset ja kuulumiset | 21.06.22

Kesän 2022 aukioloajat Tehometillä

Uutiset ja kuulumiset | 15.03.22

Tiedote koskien Ukrainan kriisiä

Uutiset ja kuulumiset | 16.12.21

Esittelyssä suunnitteluinsinööri Janne Laitinen